perjantai 12. huhtikuuta 2024

Sera

Sera lähti eilen mukaan töihin tyhjää päivää täyttämään. Eli tarkoituksena oli ultrailla laajempaa  vatsaontelon ultraa ja testailla uusia kikkoja klinikan uudella ultralla. Seraahan oli ultrattu vähän aikaa sitten virtsarakon seutua oireilun takia.

No virtsarakon vieressä oli suuri ja selkeämpi muutosalue kuin viimeksi. Ja oikeaa munuaista ei meinannut löytyä millään, mutta keskeltä koiraa löytyi iso kasvain jonka toisella reunalla oli munuaisen rippeet. Eli todennäköisesti munuaisesta alkunsa saanut kasvain.

Ei aristusta ultrauksesta, ja ainut oire tällä hetkellä runsas juominen. Ja mahdollisesti toki sen epämääräinen kipuilu luustossa voisi johtua selkää painavasta massasta, mistäpä sen tietää.

Eli lisäksi rakon vierustalla todennäköisesti etäpesäkkeitä/ mätää, mikä bongattiin jo viimeksi.

Ennuste huono ja elinajanodote ei enää pitkä. 

Katsotaan miten pitkään Sera pystyy elämään normaalia ja mukavaa elämää.




lauantai 6. huhtikuuta 2024

24.3.2024 SAJ päänäyttely

Nitan näyttelyt piti olla jo taputeltu, mutta kaikkien ihmeellisten käänteiden jälkeen päästiin palaamaan kehiin huippukunnossa olevan 10,5v mummelin kanssa. Ja millä tyylillä. 

VET ERI1 SA PN2 ROP-VET 

BIS VET-1



FI VMVA DEVANEY'S OIKOTIE-ONNEEN 

Lisäksi Nara kävi kehässä Juuan ryhmänäyttelyssä, KÄY ERI 1 SA PN4. Kuva: Sami Pöllänen

Nara oli myös kehässä Kajaanissa. KÄY ERI 2. Kuva: Ninni Kulin





Seran kuulumiset

Seralle ehtinyt tapahtua monta asiaa tänä talvena. Tuloksettomalta näyttelyturneelta palauttuaan sille aloitettiin Librelakokeilu. Vaikka aiemmin tulehduskipulääkkeet eivät tuoneet toivottua helpotusta jäykkiin liikkeisiin, halusin kuitenkin testata tämän tehokkaan nivelrikkolääkkeen. Serallahan ei ole edes aristusta tai muuta ortopedisessä tutkimuksessa, ainut mitä siitä löytyy on selän lihasten jäykkyys. 

Ja kyllähän siitä librelasta on apua ollut. Sisällä ollaan vetreitä eikä enää emmitä nousuja. Liikeet ovat palanneet entiseen liitoonsa. Tottelevainen seniorini ei ollutkaan tottelevainen, lenkeillä lähdetään nykyään haahuilemaan myös umpihankeen.

Yläkulmureiden tylppä vamma kuoletti toisen kulmahampaan yli 2v jälkeen, ja nyt tuli aika poistaa hammas. Toinen saa edelleen jatkaa elämäänsä. Hampaanpoistokohta parani hitaasti mutta varmasti, ja nyt Sera voi jo syödä luita normaalisti.

Helmikuussa sillä oli infektio/pahoja kipuja, oletettavasti seurausta rakon takaosan alueen pienestä kasvaimesta. Henki meinas mennä, mutta vahvojen lääkkeiden jälkeen se on tällä hetkellä kivuttomassa kunnossa. Se edelleen juo enemmän kuin entisessä elämässään, mutta ei niin paljoa, etteikö pystyisi yötä pidättelemään. Lukuisien testien jälkeen kasvain vaikuttaa syyltä kaikkeen. Katsotaan miten pitkälle mummokoira pystyy elämään laadukasta elämää.



perjantai 26. tammikuuta 2024

Naralle pentuja 2024

 Nara, FI JMVA Flibelle Stand By Me,  astutetaan seuraavaan juoksuun. Sitä odotetellaan välille maaliskuu-kesäkuu.






Isäkoirasta tiedotetaan myöhemmin.

On jo pieni aavistus, kuka se on. 


Nitan kuulumisia

Nitan emätinkasvain oli kutistunut yli puolet koostaan, joten kuun alussa aloitettiin operaatio osa 2. 

Selän suuri massa poistettiin, ja se olikin jokin verisuonikasvain, hemangiooma tai hemangiosarkooma. Ei rasvaa, niinkuin näytteiden perusteella ajateltu (toki niistä aikaa, niin ehtinyt jo tapahtua paljon). 

Lisäksi takajalasta poistettiin 2 siihen nopeasti kasvanutta rasvapattia.

Samalla hoidettiin hampaat, niissä oli vain vähän hammaskiveä lähinnä kulmureissa. Puhdistettiin hammaskivi pois.

Tosi iloinen fiilis tästä,  että Nitan kohdalla tapahtui viime keväänä ihmeellinen käänne parempaan ja nyt kaikki näyttää hyvältä. Silloin oireillut kasvain siis todennäköisesti kapseloi itsensä nurkkaan (aiemmin mainittu emätinkasvain) ja nyt se saatiin sterkalla vielä kutistumaan. Ja päästiin poistamaan näitä kesän 2022-kevään 2023 välillä tulleita/suurentuneita massoja. Nyt alkoi Nitan elämä 2.0., toivotaan että se on pitkä ja onnellinen!







tiistai 2. tammikuuta 2024

Sivun päivitys kesken

 Saattaa olla vähän häikkää mutta yritetään saada kuntoon tällä viikolla uudet sivut

perjantai 29. joulukuuta 2023

2023 yhteenvedot ja 2024 suunnitelmat

 SERA

2023 on ollut Seralle yhtä vuoristorataa. Kahdeksan vuotta tuli täyteen ja veteraanikehät kutsuivat. Serasta tuli viikossa veteraanivalio FI VMVA. Veteraanicacibeja se keräsi myös, Suomesta 3x ja yksi Ruotsista. Norjassa se oli kakonen niin ei saanut, Viron puolella 2x neljäs (ja tätä vuotta ennen ei meidän koirat ole ulkomaan kehissä käyneet, eli voisi sanoa että eskaloitui aika nopeasti). Eli ehkä vielä joskus ulkomaille kun edelleen yhtä vaille...

Lisäksi se suurin onnistuminen, eli FI MVA saavutettiin kaikkien näiden vuosien jälkeen, kun Sera oli Kalajoella pn5 ja sai viimeisen sertinsä❤️ 

Ja sitten ne miinukset. Hierontaa, treeniä, kipulääkekokeiluja. Eikä silti vieläkään kunnon vastetta jäykkyyteen. Joulukuussa 104 hammas tummui ja piti poistaa (vanha tylppä vamma etukulmureihin sai viimeinkin tapettua hampaan). Sera on aika kämäinen, katsotaan miten pitkään mennään. Ens vuoden suunnitelmat Seran kohdalla lähinnä löllöilyä, ehkä näyttelyitä ulkomailla kesällä.



TIRRI

Avoykköset ja Voiykköset yhdessä kesässä kasaan ja koirasta FI JVA. Lahjakas mejäkoira siis. Taipparit ei vieläkään läpi kuitenkaan. Lisäksi pentusuunnitelmat ensi vuoden osalta jäihin, kun kesällä tuli hotspot ja syksyllä ei takapään iho kestänyt jatkuvaa passissa istumista. Ja sai vesihännän. Jos ens vuos ois hyvä, niin pieni pentuoptio vuodelle -25 mutta tuskimpa...

2024  muutama näyttely tulossa, mejäkisoja ja metsästystä.



NARA

Vuoden tähti. Tammikuussa tuli vika junnuserti ja FI JMVA. Keväällä 2 sertiä. Syksyllä 1  tuli serti kun 2v täynnä, VSPn kera. Kalajoen erkkarissa PN2. Eka koe ei löytynyt jänistä, kiimat alko parin päivän päästä. No sitten toisesta kokeesta BEAJ L 1. Messarissa käyttöluokassa, ja molemmissa ERI 1 SA. Pitkänä miinuksena taas anaaliongelmat oikealla puolella. Se on mennyt rikki jo ensimmäisellä räjähdyksellä niin ettei kestä mitään. 

Pennut seuraavaan juoksuun toivottavasti.



NITA

Keväällä vaikutti kuolevan pian, mutta ihmeparani, leikattiin ja nyt on elämänsä kunnossa. Viime viikonloppuna ajoi jänistä ja jopa jonkun verran ääntäkin lähti. Emättimen kasvain vaikuttaa kutistuneen hormonitoiminnan loppumisen myötä. 

Jatkaa eläkepäivien viettoa hyvissä voimissa.



SUMU

Taisi saada varasertiä kehästä. Ei  viedä enää taippareihin. Elää onnellista elämää lelujen ja Tacon kanssa.

Ensi kesänä taas näyttelyihin.



TIUKU

Ajanut jäniksiä, mutta susitilanteen takia valitettavan vähän. Arkuus mennyt hieman pahemmaksi. Oikeassa kyynärässä oli iso syylä jota poisteltiin.



BONUKSENA TACO

Kahdesti taippareissa, teki hienosti mutta ekalla kerralla alkoi pelastaa ihmisiä ja toisella kerralla oli niin kiirelähtö varasijalle että kakkaaminen jäi hakuruutuun niin hylsyhän siitä tuli. Kehästä eriä.

Samaa ensi vuonna.