lauantai 3. huhtikuuta 2021

Kuulumisia


 


Sumulla menossa tänään päivä 12/63, eli ultraäänipäivä (28.) lähenee ja lähenee. Eilen Sumulla oli aamulla hirvittävän paha olo, sitä ärsytti tulla syömään. Söi kuitenkin aamupalan, mutta meni sen jälkeen mököttämään. Tokeni  onneksi vartissa. 

Iltapäivällä ulkoillessa riekkui ihan normaalisti. Oli hieman pelko puserossa, koska Supi söi viime tiistaina 1/5 vartioimatta jäänyttä villasukkaa. Koko viikon sontinut langanpätkiä, mutta todennäköisesti jo kaikki ulkona. Joten nyt edetään sillä diagnoosilla, että eilinen oli aamupahoinvointia:) Tänä aamuna söi ihan normaalisti, joskin kahdessa osassa varalta. Ei ongelmaa. Aamukuudelta sillä taisi olla hieman pahoinvointia taas.

Seralla menee hyvin (8/63).