maanantai 22. elokuuta 2016

Sorsalla

Labradorit on nyt päässy käymään molemmat metällä. Kohta puoliin pitäs taas illaks lähteä Seran kanssa sorsia jymäyttämään.

Demu pääsi ekana mukaan lauantaina. Iloisena se heilui mukana, mutta jos se on jo aiemmin ollut hieman hidas ja vietitön, niin nyt se oli jo täysin laiska. Mutta kyllä se vanhus nätisti sorsan nouti. Demu teloi hieman jalkaansa johonkin tikkuun, niin ei pääse enää sorsalle. Siisti pieni reikä tassunpohjassa, josta ei edes verta tule, mutta eipä tuota kannata ottaa mihinkään nyt ettei tassu repeä.
Demu menossa sorsajahtiin

Demu ja suuri saalis

Seran vuoro koitti lauantai-iltana. Koira oli innokkaasti mukana, sitä sai pidellä kiinni ja hyssytellä ettei säikäyttänyt sorsia pois lammelta. Neiti ei pelännyt paukahduksia, ja pääsikin sitten noutamaan kaksi telkkää. Nätisti haki, oikein loikkasi veteen! Illan mittaan koira rauhottui ja älysikin aika nopeasti homman juonen. Sunnuntaina Sera olikin sitten jo kuin vanha tekijä. Mitä nyt joka poterossa pitää aina löträtä.
Sera ja saalis

Sera

Sera

Sera