tiistai 27. syyskuuta 2016

Seran puuhia













Eka juostaan matot rullalle ja sit ollaan niinku ei ois mittään tehty:)

Sera parka on asustellut kohta kuukauden betonin keskellä. Yllättävän äkkiä sopeutui elämään ilman koirakavereita, kuorsaa vaan päivät pitkät, mitä nyt välillä käydään lenkillä. Ei ole joutanut tekemään mitään sen erikoisempaa. Ens viikonloppuna päästään mehtään. Tai minä pääsen, Sera pääsee leikkimään Demun kanssa. Katotaan vieläkö Nita pelittää jänikselle yhtä hyvin kuin kuun alussa...


tiistai 6. syyskuuta 2016

Loma takana ja jänöjahti korkattu

Nitalla ja Mikillä on takana tiukka vajaan kahden viikon rutistus- joka päivä kävin metsässä jommankumman beaglen kanssa. Nitan kanssa herättiin aina aikaisin aamulla, siinä kolmelta-neljältä, ja joka toinen päivä lähdettiin Mikin kanssa metsään pari tuntia myöhemmin.  Kun se varsinainen jänöjahti alkoi, niin sit taas tahti kiristyi  ja tuli käytyä parikin kertaa päivässä metsässä. Kivaa oli, Nita rupesi taas hakemaan reippaasti. Se haukkuukin hyvin, joskin saisi haukkua tiheämminkin mutta komea ääni siltä kyllä lähtee. Harmittaa, kun nyt en pääse treenaamaan sen kanssa, tuskin tulee mentyä maalle ennen kuun loppua. Onneks tälle syksylle on tiedossa peräti kahden viikon loma, jolloin sitten taas tiedossa jänisten juoksutusta. Jos pääsisin Nitan kanssa nyt joka viikonloppu metsään, niin sehän olisi erinomaisessa koekunnossa jo tänä syksynä. Pääasia  kuitenkin,että tyttö osaa hakea ja että se on sen mielestä mukavaa, eikä se luovuta.
Miki

Miki lähdössä metsään

Miki löysi metästä hirvenluun

Miki

Auringonnousu

Nita jänisajon jälkeen

Nita aamuhämärässä metsään menossa



Seran kanssa siis raahauduttiin eilissäpäivänä kaupunkiin. Serakuvia siis tiedossa tässä kuussa, jos nyt joutaa ja jaksaa sitä kuvata.

Niin ja porukoiden pikkukissen nimeksi ei tullutkaan Sisu, vaan siitä tulikin Jaffa. Kissa itse halusi sitä kutsuttavan Jaffaksi:)
Rape pelkää kisseä. Hirveän pelottava Jaffa

Jaffa on jo iso mies:)