lauantai 20. toukokuuta 2017

Helsinki kv 20.5

Kauan odotettu vapaapäivä näyttelyn merkeissä koitti lopulta. Tuloksena EH... Ens viikonloppuna pääsee  sit heti yrittämään tulosparannusta...

maanantai 1. toukokuuta 2017

Massi

Massi

15.10.2000 - huhtikuu 2017


Massi lähti huhtikuussa viimeiselle matkalleen.

Massi oli The Kissa. 

Meni ja tuli miten halusi. 
Paras kaveri oli Miiru muutaman vuoden ajan, ja beaglepojista se oppi lopulta sietämisen kautta pitämään.
 Massilla oli todella laaja metsästysreviiri.  Hiiriä, lintuja, oravia, sisiliskoja, jäniksiä. Kaiken se sai kiinni.  Kukkapenkin kitkeminen oli vaarallista Massin seurassa, puskassa istuva ihminen herätti aina sen saalistusvietit. Nuorena Massilla oli tapana harrastaa 2viikon-2kk mittaisia metsästysreissuja.
Aamuisin Massi halusi aina syödä herkkupussin, ja ulkona se vietti aikaa seuraillen ihmisiä ja kovasti jutellen. Myös sisällä Massi jutteli paljon.
Massin lempipaikka oli ulkona traktorin koppi, ja traktorin penkki oli sen valtaistuin.
Pienenä Massi usein saattoi minut linja-autolle, ja monesti kävi myös sieltä hakemassakin.

The Kissa.
Massi.